|
320 s. Kalastaja Pentti Linkola on kirjoittanut nykyistä elämänmenoamme armottomasti ruotivia esseitään eri foorumeille, mutta tämä on ensimmäinen kirjana ilmestyvä teos 15 vuoteen. Vaikka tulevaisuus näyttää menetetyltä ja kirjoittaminenkin turhalta yritykseltä vaikuttaa mahdottoman edessä, Pentti Linkola ei väsy vaan jaksaa tarkastella maailmaa ja muistuttaa meitä siitä, mikä on elämän kohtalo jos ihminen ei muuta elintapojaan.
Voisiko elämä voittaa sisältää eri aikoina syntyneitä esseitä, jotka eivät ole menettäneet ajankohtaisuudestaan hiukkaakaan. Kirja jakaantuu osioihin: Metsä, Luonto, Eläinten oikeudet, Kirjat, Suomi, Maailma ja me sekä Elämän edellytykset.
Pentti Linkolan terävänäköinen teksti ja kaunis kieli vievät lukijan mukanaan ja antavat vakavaa ajattelemisen aihetta jokaiselle tiedostavalle pohdiskelijalle.
"Ihmiskunta, ihmislaji näyttää tulleen tiensä päähän. Olemme keskellä ekokatastrofeja, myrskyn silmässä. Enempää kuin 30–100 vuotta jäljellä olevaa aikaa ei liene kukaan luonnontieteilijä tai vakavasti otettava futurologi meille luvannut. Erikseen ovat fanaattisen rahamaailman palkkaamat tilaustutkijat, jotka huutelevat omia huutojaan maailmantieteen pienenä vähemmistönä. Ihmiskielihän taipuu miten mielettömiin väitteisiin tahansa: on helppo sanoa, että aurinko nousee lännestä ja laskee itään.
Vakavia varoituksia riittää. Milloin yksittäiset biologit, väestötieteilijät, filosofit tai ajattelijat saavat omat verenkarvaiset varoituksensa julkisuuteen, milloin laatii sata nobelpalkittua tiedemiestä julkilausuman, jonka mukaan talouskasvu on heti kohta katkaistava.
Oma kaikkein hirvittävin juonteensa todellisuuden kulussa on tietysti eliökunnan sukupuuttoaalto, joka on ollut valtaisana käynnissä jo vuosikymmeniä ja kiihtyy koko ajan.
Voidaan sanoa, että maailmantuhon ennusteet ovat jo vanha vitsi. Tällä vuosisadalla ne kyllä poikkeavat täysin vanhemmista maailmanlopun ennusteista, jotka perustuivat intuitioon tai ilmestykseen. Nykyiset ennusteet pohjautuvat tieteellisiin faktoihin, havaintoaineistoihin, laskelmiin, numeroihin. Täyttä tai puolta vuosisataa vanhempi vitsi ne eivät ole."
Pokkari.
|